Tanssiorkesteri Avalancen lähtölaukaus kajahti jo vuonna 1991. Kaveriporukan soittamista harrastava aines kokoontui yhteen, kun yhteisen ystävän isosisko oli menossa naimisiin ja häihin tarvittiin orkesteri. Niinpä koottiin asianmukainen ohjelmisto pääasiassa Suurista Toivelaulukirjoista ja alettiin tahkota kappaleita läpi. Orkesteria ensi keikalla luotsasi rumpujen takaa morsiamen isä, kuka oli aikanaan soittanut 60- ja 70-luvuilla rumpuja ihan ammatikseen mm. Henry Theelin orkesterissa. Ensimmäinen keikka soitettiin Maskutalolla 8.2.1992 ja orkesterin nimenä oli niin morsiamen nimen kuin muidenkin vallitsevien olosuhteiden mukaisesti “Sadunomaiset”.
Keikka oli kaikille mukava kokemus ja yhdessä soittamista haluttiin jatkaa. Samoin hyvin mennyt keikka poiki lisää keikkoja, joten eihän siinä voinut kuin jatkaa humppahommia. Orkesterille löytyi myöhemmin uusi nimi, “Avalance”. “Ava lance” nimittäin on latinankielinen termi ja tarkoittaa mukaansa ottavaa ja eteenpäin vievää. Avalance keikkaili Varsinais-Suomen alueella aktiivisesti vuosituhannen vaihteen aikoihin, mutta sittemmin toiminta hiipui erinäisistä syistä kuten jäsenten ammattimuusikkous, eri paikkakunnalle muuttaminen tai perheen perustaminen.
Kun kaikenmoisten sattumusten seurauksena alkuvuodesta 2024 ryhmä ennestään tuttuja muusikoita päätyi yhteiselle keikalle, todettiin, että tällä porukalla on niin kiva soittaa ja laulaa yhdessä, että aletaan keikkailla enemmänkin. Ryhmässä oli useampikin vanha avalancelainen, joten nimen uudelleen käyttöön ottaminen tuntui luontevalta ja sopivalta. Sitä paitsi on paljon rehvakkaampaa voida sanoa orkesterin olevan perustettu v. 1992 eikä v. 2024.
Meille on todella tärkeää, että kappalevalinnat ovat hyviä ja tanssi-illan rytmitarjonta monipuolinen. Ihan kaikkia eri kotkotuksia emme tarjoile, mutta aika hyvän kattauksen kuitenkin. Tämän päivän Avalance soittaa siis perinteistä lavatanssimusiikkia sävytettynä kansainvälisillä ikivihreillä klassikoilla ja “nykypäivän tanssimusiikkistandardeilla”, joita ovat perinteisten lavatanssilajien rinnalle hiipineet tuontirytmit, joita ovat esimerkiksi bugg sekä erilaiset lattarirytmit kuten cha cha, rumba ja samba.